tiistai 28. huhtikuuta 2015

Sweet times, straight ahead.

Talvi ja kevät on uuvuttanut niin, että sieluun on välillä tuivertanut oikein kunnolla jäistä viimaa. Tänään kuitenkin kun tulin kotiin 12 tuntisen päivän jälkeen, niin en voinut kuin hymyillä. Pistin Bon Iverin Perthin soimaan repeatille ja vain hengittelin.

Välillä tuulee niin, että ulina käy. Tällä hetkellä musta tuntuu kuitenkin, että jäätävä viima on vaihtumassa johonkin lempeään ja kauniiseen, iholla kevyesti pyörähtelevään kevättuuleen.  Jotenkin tää Perth vaan puhuttelee sielun syvimpiä kohtia ja kuulostaa juuri siltä, miltä musta tällä hetkellä tuntuu. Toiveikkaalta ja lohdulliselta, jotenkin.

Kesä on kohta täällä. Mä riisun tän valtavan väsymyksen harteiltani ja käännän suupielet ylöspäin. Asiat järjestyy. Kohta mä oon taas tanssimassa puistoissa rakkaan ystävän kanssa ja hölmöilemässä pitkin kaupunkien katuja. En malta odottaa, että pääsen nostattamaan hymyn tuntemattomien ihmisten huulille, vain koska voin. Ja koska naurattaa itseäkin.



tiistai 10. maaliskuuta 2015

Kirjeitä Universumille

Universumi, anna voimia selvitä tällaisista päivistä, voimattomista aamuista, jolloin huonosti nukutut yöt raapivat kipeästi sydäntä ja mieltä. Anna voimia nousta ylös sängyn laidalta, anna voimia mennä suihkuun ja kohdata päivä, anna voimia hymyillä, nähdä, kuulla ja tuntea. Työnnä eteenpäin, kun ei jaksa ja pysäytä silloin, kun on tarpeen. Anna minun löytää armo omaa vajavaisuuttani kohtaan, anna tukahduttaa jatkuva huuto mielenperukoilta, hiljennä jatkuva ilkunta, jatkuva vaatimus paremmasta, enemmästä, kovemmasta.

Haluan olla pehmeä ja lempeä, armollinen itseäni ja muita kohtaan. Haluan antaa anteeksi itselleni ja kuitenkin olla luja, lempeä ja luja. Äiti neuvoi joskus, että älä koskaan vaivu itsesääliin, koska se ei johda mihinkään. Universumi, anna minun väistää hölmöt ajatukset siitä, kuinka minusta ei koskaan tule mitään tai kuinka en koskaan tule olemaan tarpeeksi, sillä olen jo, minä todella olen jo jotain ja minä todella olen tarpeeksi. 

Anna minun unohtaa niiden ihmisten haamuhuudot, jotka eivät koskaan nähneet pintaa syvemmälle. Anna minun unohtaa kaikki ne sanat ja katseet, jotka antoivat ymmärtää, että olen jotenkin väärä, koska en ole, tai jos haluan, niin voin vaikka ollakin. Mutta minä olen hyvä näin, enkö olekin? Minulla on oikeus rakastaa ja oikeus olla olemassa, vaikka hetkittäin en hallitsisikaan itseäni tai elämääni ja vaikken kaikkine muotoineni olekaan kuin repäisty muotilehden kannesta. Minulla on oikeus olla tässä, oikeus olla heikko ja rikkinäinenkin. Muistuta, Universumi, minua kuitenkin siitä, että olen myös vahva, kaunis ja rohkea. Voin ottaa elämää sarvista ja vääntää niin, että se kääntyy tahtooni. Minä saan itkeä, mutta ennen kaikkea onnesta, liikutuksesta ja kiitollisuudesta.

Anna voimattomia aamuja, jotta kirkkaampina päivinä näkisin paremmin taivaan eri sävyt. Liian kauan aurinkoon tuijottaminen sitä paitsi vain sokaisee. Anna sateisia päiviä, jolloin on pakko pysähtyä ja unohtaa kaikki muu. Anna elämän kaikki sävyt, anna voimaa löytää kauneus ja arvo jokaisesta hetkestä, anna nöyryys ja kiitollisuus ja lempeys ja kyky rakastaa. 

Anna minun rakastaa, Universumi, minä haluan rakastaa. Antakaa minun rakastaa.

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Ihmeellisyyksiä

Helmikuu oli raskas, näkyen pieninä, henkisinä kuolemina ja lähes kaksi viikkoa kestäneenä flunssana, levottomasti nukuttuina öinä ja sumuisina hetkinä, jolloin ei ole kyennyt kuin tuijottelemaan kattoon. Kaiken myrskyn keskellä sydämessä on kuitenkin kytenyt toivo ja ajatus, että kaikki kääntyy vielä paremmaksi, että tämä kaikki on vain eräänlaista uudelleensyntymistä, jousen virittelyä parempaan asentoon, sillä kohta lähtee ja lujaa.

Elämä on kuitenkin lähtökohtaisesti ihan äärettömän kaunis asia. Vaikka hetkittäin se heitteleekin, niin en tuu ikinä luopumaan toivosta ja siitä ajatuksesta, että elämä on just niin ihmeellistä kuin itse ajattelee sen olevan.

Tänään ihmeellistä on ollut jälleen kerran sen tajuaminen miten elän just sitä elämää, josta joskus tuskin uskalsin edes unelmoida. Ihmeellistä on ystävät, uudet tuttavuudet ja kaikki nämä upeat ihmiset ympärillä. Se, että voi makoilla selällään lattialla krapulassa ja nauraa edellisen illan hölmöilyille yhdessä tärkeiden ihmistensä kanssa. Kuluttaa aikaa tekemättä mitään, kuitenkin ollen kokoajan läsnä. Ihmeellistä on vuosien yksinäisyyden jälkeen olla pidetty ja tärkeä osa ystäväpiiriä, pientä perhettä. Oon onnellinen, niin onnellinen. Kiitos rakkaat.

maanantai 12. tammikuuta 2015

XO

Oho, syksy. Oho, pimeys ja kaamosväsymys. Oho.

Energiatasot kohoaa, mitä enemmän valon määrä lisääntyy. Tai mitä enemmän raakasuklaata nauttii. Tällä hetkellä istun kädessäni teemuki, jossa on lämmintä inkiväärijuomaa. Yritän säikyttää pois flunssaa, nähkääs. Yllättäen tällaisina hetkinä tekee mieli kirjoittaa. Syksyllä olin liian kiireinen koulun ja olemisen ja kaamostelun kanssa. 

Mutta nyt minulla on kaikki oikein hyvin, kiitos kysymästä. Miten teillä menee? Itse olen onnellisesti rakastunut elämään. Koulua on jäljellä puolitoista vuotta eikä hommia ole ihan mahdottoman paljon tällä hetkellä. Autoni on ajokelvoton toistaiseksi, mutta asioilla on tapana järjestyä tavalla tai toisella. Tuleepahan pyöräiltyä ja käveltyä enemmän! Sain joululahjaksi mm. ihanaa hajuvettä ja Fjällrävenin repun. Kokeilin hetki sitten sitruuna-hunajakuorintaa ja nyt iho tuntuu ihanan sileältä. Kevät tulee! Ja olen tosiaan opetellut tekemään raakasuklaata - siitä tulee hurjan hyvä olo, oikeasti. 

Nyt hyppään peiton alle unelmoimaan. Kirjoitan lisää taas myöhemmin, koska siitäkin tulee hyvä mieli, muistin sen jälleen. Tämä oli kai vain sellainen "kaikki hyvin"-postaus. Kaikki hyvin, toivottavasti teilläkin. 

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Kaislakoti

Asun syyskuun osa-aikaisesti Kuopiossa opintojen takia. En näiden muutaman Kuopiossa vietetyn viikon aikana ole ehtinyt juuri löytää rakkautta tähän kaupunkiin, mutta ehkä kodin jostain paikasta tekevätkin ympärillä olevat ihmiset, joita minulla ei täällä juuri ole. Olen ollut suurimman osan ajasta itsekseni vieraassa asunnossa, jossa vuokranantajan marsut huutavat iltaisin. Minulla on jatkuva ikävä Jyväskylään, kotiin. Tuntuu kuitenkin hyvältä, että on jokin paikka mitä ikävöidä. Ja ehkä Kuopiokin aukenee minulle jonain päivänä. Onhan tässä vielä aikaa ja olen joka tapauksessa tavannut jo monia ihania ihmisiä täällä.

Paras juttu tällä hetkellä on kuitenkin majapaikkani lähellä oleva lenkkipolku. Polku kiertää järven ympäri ja on koko matkaltaan ihan äärettömän kaunis. Viime päivinä on ollut tosi kauniita kelejäkin, joten on ollut ilo kävellä järven ympäri ihastellen maisemia ja kaislikossa uiskentelevia sorsia. 

Tänään meinasin ihan eksyä, kun jäin tuijottelemaan rantakaislikkoa ja pohtimaan missä kaislikonmutkassa kotini olisi, jos olisin sorsa. Ajatuksissani kävelin oikean polun ohi ja tajusin vasta paljon myöhemmin, että olin sorsista intoutuneena kävellyt vähän liian pitkälle. Mutta ei se mitään. Välillä on ihan hyvä hieman eksyä, varsinkin kun vielä tuntienkin päästä hymyilyttää ajatus omasta kaislikkokodista.

keskiviikko 6. elokuuta 2014

Heart skipped a beat and when I caught it, you were out of reach

My heart says to my head: 
I’m sorry. 
I just loved his eyes, that was all.

My head says to my heart:
Baby,
I know.
But it’s time to come home.

- From Conversations Between My Heart and Head | d.a.s

Olen löytänyt jo lempipaikan uudesta kodistani. Nojatuoli, joka jäi aiemmassa asunnossa lähes huomiotta, on nyt ollut kovassa käytössä muuton jälkeen. Nojatuoli on asetettu asuntoni ison ikkunan eteen ja siltä paikalta minun on hyvä seurata pysähtynyttä tunnelmaa takapihalla. Mitään ei koskaan tapahdu, mutta valo pääsee isosta ikkunasta kauniisti sisään ja sielua rauhoittaa seurata miten ilta-aurinko kylpee vastapäisten puiden latvoissa. 

Viime päivät ovat olleet alakuloisen sinisävyisiä. Mutta uudessa kodissa on tilaa yksinäisyydellekin, seinät eivät tule liian nopeaa vastaan, ainakaan vielä. Ja tiedän, että nämäkin päivät ovat ohimeneviä, tämä surumielisyys väistyy ilon tieltä vielä jonain päivänä. Tunnen itseni tarpeeksi hyvin hermostuakseni tilanteeseen, vaikka hiton malttamatoksi nykyään olen muuttunutkin. Täytyy antaa surujen tulla ja mennä. Ottaa elämä vastaan sellaisena kuin se tulee. 

Hyvään elämään kuuluu myös huonot päivät ja rikkinäiset sydämet. Hyvät päivät ja onnesta kevyet ajatukset. Kaikki mahdolliset sävyt sinisestä kirkkaankeltaiseen. Otan ne kaikki. Otan oudolla tavalla kauan kadoksissa olleet unet, jotka nyt pyrkivät jokaiseen nukuttuun hetkeen, jopa päiväuniin. Otan öiset painajaiset, sekä lempeät unet, joista herättyään sydän on taas muutaman asteen enemmän kallellaan. En tiedä miksi alitajuntani on juuri nyt alkanut elämöimään näin kovasti öisin ja päivisinkin, mutta täytyy kai olla vain tyytyväinen tähän käänteeseen pitkän unia näkemättömän jakson jälkeen.

Kaikki järjestyy parhain päin kyllä.

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

maailma on avoin, etkä tahdo pimeään

"Patience child, patience. Remember, life is a journey. If you got everything you wanted all at once there’d be no point to living. Enjoy the ride, and in the end you’ll see these ‘setbacks’ as giant leaps forward, only you couldn’t see the bigger picture in the moment. Remain calm, all is within reach; all you have to do is show up every day, stay true to your path and you will surely find the treasure you seek."
— Jackson Kiddard

En varmaan ikinä lakkaa ihmettelemästä, mutta elämä on hiton kummallinen asia. Viimeisen vuoden aikana oon saanut melkein kaiken mitä oon universumilta rukoillut - paitsi yhtä asiaa, just sitä, jota oon kaikista hartaimmin toivonut. Se on ehkä käynyt ovella, mutta muuttanut mieltään viime hetkellä ja kääntynyt kannoillaan. Jälleen sainkin taas heilauttaa kättä hyvästiksi. Oli kiva, että pyörähdit.

Surettaahan se. Mutta onneksi elämä on täynnä muunlaisia ihmeitä. Ja sitäpaitsi:


Ligon1


Viime viikolla muotoilin mielessäni toiveen isommasta, valoisammasta ja paremmasta asunnosta kuin nykyinen. Eilen sain asuntotarjouksen ja tänään kävin toteamassa, että minulle tarjottu yksiö on juuri sitä mitä toivoin ja vielä enemmän. Olin tosissani alkaa kyynelehtiä kun astuin asuntoon sisään. Koti. Minun koti. Kun tämmösiä onnenpotkuja tulee vastaan, niin mitä muuta sitä edes kehtaisi toivoa? Kiitos elämä, kiitos universumi. Tää on just hyvä.