maanantai 27. tammikuuta 2014

CO-STARRING


Tämä tässä on Leelo, toinen kissoistani. Hän on 3-vuotias. Leelo on kotoisin Pielavedeltä maalaistalosta ja hän oli melkoinen rääpäle kotiuduttuaan luokseni. Leelo on tunnettu tupakka-addiktiostaan ja ponnarin noutamistaidoistaan. Leelo on pitkä kissa ja pitkä kissa on pitkä. Leelo on itsepäinen, mutta hellyydenkipeä. Leelo tykkää ryömiä peittojen alle. Leelolla on monta ilmettä ja Leeloa on helppo valokuvata, koska hän on hyvin tietoinen kauneudestaan. Leelo sai nimensä emäntänsä ihastuksesta yhteen irc-galleriassa samalla nimellä aikanaan kulkeneeseen tyttöön ja hänen nickiinsä. Monet tosin luulevat, että nimi tulee Fifth Elementin Leeloo Dallas Multipassista. No, ei tule.


Saanen esitellä teille Kiivan tai tuttavallisemmin Kiivin tai Kiipun. Kiiva ei meinannut löytää nimeään, vaan kulki ensin Kissa Matroskin nimellä. Sitten se oli Unski ja seuraavaa en muista. Mikään ei tuntunut hyvältä ja lopulta oli vain pakko päättää ja Kiivaksi hänet kastettiin vartavasten järjestetyissä kissanristiäisissä. Kiiva täytti joulukuussa vuoden ja hänessä saattaa olla puolikas Maine Coonia. Kiiva on itsenäinen ja omissa oloissaan viihtyvä, kuitenkin ajoittain todella hellyydenkipeä ja arkea sulostuttava otus. Kiiva on maailman kömpelöin kissa ja sillä on takajaloissa niin pitkästi karvaa, että näyttää kuin hänellä olisi villahousut. Kiivaasta ulkonäöstään huolimatta Kiiva on kiltti kissa. Hän on kotoisin Jyväskylästä. Kiivalla on hassu, kimeä naukumisääni ja tälläkin hetkellä hän huutaa yksinään kylppärissä. 

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Tanssia, kakkua ja rakkautta joka puolella.

En tiedä kyllä miksi oon koskaan jättäny väliin mahdollisuutta liikkua / tanssia / tavata ihania ihmisiä / viettää aikaa ystävien kanssa, varsinkin jos voi yhdistää kaikki nämä. Mää leijun tällä hetkellä, koska on niin hiton hyvä olo. 


Tänään oli Jyväskylän kahvilakerhon eka tapaaminen. Maijan toiveesta ja Jeminan avustuksella kahdeksan toisilleen tuntematonta tyttöä (vai naista jo, apua en koskaan opi käyttämään tätä sanaa!) päätti perustaa kahvilakerhon, jonka tarkoituksena on tutustua toisiinsa ja Jyväskylän kahviloihin ja tehdä kaikkia kivoja juttuja yhdessä. No, eka kerta oli ainakin minun mielestä ihan mieletön, uudet tuttavuudet ihania ja kakku hyvää. Tavattiin Kahvila Muistossa, jota voin suositella lämpimästi. Suosittelen myös lämpimästi tutustumaan uusiin ihmisiin, jos tällainen mahdollisuus tupsahtaa eteesi. Jeminan kuuluttaessa ihmisiä Jyväskylän kahvilakerhoon mietin itsekin kaksi kertaa uskallanko lähteä moiseen juttuun mukaan, mutta onneksi uskalsin! Jos en olisi hypännyt mukavuusalueeni ulkopuolelle, en olisi tavannut näitä seitsemää, upeaa ihmistä (-ja näin hienosti välttelen sanomasta naista tai tyttöä, koska molemmat tuntuu vääriltä, koska no hitto, en itse ainakaan tunne itseäni vielä naiseksi, mutta en oikeastaan tytöksikään enää, joten mikä mää sitten oon, en tiiä!)

En tiedä välittyykö se tekstistäni, mutta jos istuisitte tässä vieressäni juuri nyt, niin en pystyisi olemaan hiljaa, koska puhetta vain tulisi solkenaan ja minä vain puhua pulputtaisin ihan kaikesta, ehkä aihetta vaihtaen kesken lauseen ja ilman logiikkaa, kuin pieni lapsi. Sellainen olen kun olen innostunut ja ylienerginen. Kahvilakerhon jälkeen hiippailin tanssitunnille, jota koulukaverini meille muutamille kiinnostuneille vetää. Mun sanat ei riitä kuvailemaan tätä järjetöntä tunnetta, tätä ylitsepääsemätöntä rakkautta tanssiin. Vaikka edellisestä kerrasta oli liian pitkä aika ja keho oli heikko ja kömpelö, niin en silti voi olla ihmettelemättä sitä voimaa ja valoa, mikä muhun syttyy tanssiessa. Oon kotonakin vain tanssahdellut ympäriinsä ihmeellisessä euforiassa. Miksi tätä ei oo tullut tehtyä useammin? Miten tän tunteen on voinut unohtaa? 

Parasta maailmassa tänään: tanssi ja ihmiset, uudet ja vanhat ystävät. Oon täynnä rakkautta. Ah!

- niina c. mon

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

I get a little warm in my heart when I think of winter



Tänään on ollut hyvä päivä. Nukuin ekaa kertaa viikkoon hyvin ja tarpeeksi, kävelin auringonpaisteessa ja pakkasessa ystäväni luo ja myöhemmin illalla tein toiselle, hieman flunssaiselle ystävälleni inkivääri-sitruuna-hunajajuomaa. Ohje menee näin: Viipaloi tuore inkivääri noin puolen sentin siivuiksi ja leikkaa kuoriosa pois. Heitä inkivääripalat mukiin, kaada kiehuvaa vettä päälle ja anna hautua hetken aikaa. Purista sitruunamehua juoman joukkoon ja lisää paljon hunajaa. Nauti. Se on hurjan hyvää ja auttaa flunssaan! Eikö vain, Joni? Terkkuja!

maanantai 13. tammikuuta 2014

Uusin purjein

Musta tuntuu, että oon ollut flunssassa ikuisuuden. Muistan joulukuun alusta asti mukana hilluneen väsymyksen, joka lopulta äityi melkoiseksi räkätaudiksi, joka vain jatkuu ja jatkuu ja jatkuu ja -
      Oon tuhonnut monta paketillista nenäliinoja ja syönyt ainakin neljä pussia turkinpippureita lähiaikoina. Ne ovat ehdoton must kipeälle kurkulle, vaikka eivät oikeasti autakaan. Mutta mikä tahansa imeskeltävä karkki on hyvä ja turkkarit ovat parempia kuin sokerittomat, laksatiivisia vaikutuksia aiheuttavat pastillit. Odotan tosin innolla sitä, että voin jättää turkkarit menneisyyteen (kunnes uusi flunssa iskee) ja jatkaa paremmilla eväillä. Nyt kun joulupyhät ja lomat ovat autuaasti ohitse ja arki on palannut elämään, olen syönytkin enemmän hedelmiä ja kasviksia ja koettanut ravita kehoani puhtaammalla ruoalla. 


Flunssassa on hyvä suunnitella kaikenlaista. Koska liikuntaharrastusta ei voi rysäyttää alkuun, voi ainakin ruokavalioon tehdä pieniä, mutta parempia muutoksia. Sokerikoukku on todellinen asia, mutta sitä vastaan taistelen maapähkinävoin avulla. Jo yksi pieni lusikallinen riittää taltuttamaan makeanhimon, mikä on ihan älytöntä. Mutta otan sen vastaan ilomielin. 

Pidin pari vuotta sitten blogia terveellisimmistä elämäntavoista. Parhaimmillani liikuin 9 tuntia viikossa ja laskin kalorini tarkkaan. Pudotin vajaassa neljässä kuukaudessa kymmenen kiloa. Elämäntilanne oli täydellinen elämäntapamuutokselle ja muistan ajan, kun en ajatellut mitään muuta koko päivänä. Se oli ihan käsittämättömän hienoa, olin täynnä energiaa ja innostunut. Paino ei kuitenkaan pudonnut enempää, vaikka tein kaikkeni. Se söi hiljalleen motivaatiota ja innostus laski laskemistaan. Viime vuoden lopulla kuvioihin tuli isompia juttuja ja lopetin liikuntojeni kirjaamisen Heiaheiaan. Söin mitä sattuu ja liikuin satunnaisesti. Saavutettu elämäntapa luisui melkoisen kauas ja aiempi blogi alkoi vaan liikaa muistuttamaan epäonnistuneesta yrityksestä päästä takaisin ihannepainoon. 

On sanomattakin selvää, että viime aikainen elämöinti ei ole ollut kovinkaan hyvinvoivaa. Koen kyllä olevani onnellinen, mutta uskon, että paremmilla elintavoilla voisin olla vieläkin onnellisempi. Aionkin siis yrittää uudestaan - mutta haluan hyljätä kaiken aiemman. Epäonnistuminen on kummitellut mielessäni, joten se on osaltaan saanut minut olemaan yrittämättä. Ehkä tein kaiken oikein, ehkä en, ehkä epäonnistuin - millään niillä ei ole enää merkitystä. En lupaa tehdä asioita täydellisesti, mutta minä yritän. Koska niin paljon kuin tykkäänkin itsestäni ihan tällaisenakin, haluan kuitenkin pysyä terveenä ja olla terveempi. Vaikka kilot eivät karisisikaan, niin sen ainakin tiedän, että olo on kokonaisvaltaisesti parempi kun syö oikein ja liikkuu. Eikö siinä oo tarpeeksi syytä palata takasiin ruotuun?

Tästä ei tule laihdutusblogi, sen voin myös luvata. En tule kirjaamaan ylös tarkkoja senttejäni tai kilojani tai ruokapäiväkirjojani, vaan ehkä ennemminkin jaan onnistumiset ja kaikenlaiset kommellukset mitä tähän kaikkeen liittyy. Kuten elämästä yleensäkin.

Tällä hetkellä mulla on chia-siemenet paisumassa. Aion tehdä hyytelöön aamiaispirtelön huomista varten. Oon pahemmanlaatuinen torkuttaja, joka venyttää nousemista viimeiseen saakka. Siksi aamupala jää yleensä liian vähälle huomiolle, vaan ei enää! Hain perjantaina uuden blenderini (joka on muuten tarjouksessa juuri nyt K-ryhmän kaupoissa!) ja rakastan sitä jo nyt. Se helpottaa arkeani suunnattomasti, sillä smoothiet ja pirtelöt tehdään suoraan mukiin. Niin kätevää! Ja ihanaa. Aamuni ovat pelastetut! 

perjantai 10. tammikuuta 2014

Darling, let's be adventurers.

"You’ll need coffee shops and sunsets and road trips. Airplanes and passports and new songs and old songs, but people more than anything else. You will need other people and you will need to be that other person to someone else, a living breathing screaming invitation to believe better things." — J.T.

En ole elämässäni matkustellut paljoa. Toisin kuin blogin nimi antaa ymmärtää, en ole myöskään kovinkaan seikkailullinen tai rohkea ihminen. Itseasiassa olen vähän liiankin mukavuudenhaluinen. Se ei kuitenkaan tarkoita, että minun tarvitsisi olla sellainen lopun elämääni. Lähtöpassit aiemmasta elämästäni otin juuri sen takia, että tajusin juurtuneeni mukavuuteen ja turvallisuuteen, vaikka juuri se on kaikista vähiten elämää vaaliva elementti. On hienoa jos asiat ovat turvallisesti ja mukavasti, mutta mikään ei voi uudistua tai parantua, jos niitä rajoja ei ravistele aina aika ajoin. En nyt kehota ketään lähtemään parisuhteestaan tai työpaikastaan tai mistä tahansa elämäntilanteesta vain sen takia, että tää on nyt mennyt liian hyvin liian pitkään, vaan ehkä ennemminkin miettimään mihin asioihin on oikeasti tyytyväinen ja mitkä jutut pitää mukanaan vain tottumuksesta, tai vielä pahempaa, pelosta.

En kadu menneitä vuosia millään tavalla, mutta myönnän, että minä jämähdin. En ehkä tiedostanut sitä, mutta jokainen solu kehossani kuitenkin huusi, että asiat eivät nyt ole niin hyvin kuin ne voisivat olla. Ihminen on pirun hyvä huiputtamaan itseään ja joskus, aika useinkin, on helpompi jäädä johonkin tilanteeseen, kuin lähteä siitä pois. Koska huonokin työpaikka tai suhde on turvallinen siksi, että se on tuttu. Ja meitä pelottaa. Mitä jos lähden ja joudun kohtaamaan jotain vielä pahempaa? Mitä jos en pärjää? Tai mitä jos pärjäänkin? Mitä jos asiat paranisivat ja olisinkin yhtäkkiä onnellinen? Herranjesta, ajatelkaapa sitä! Miten kauheaa se olisi?

Tiedostamme pelkäävämme epäonnistumista. Mutta todellisuudessa pelkäämme myös onnistumista. Katkeruuden ja mielipahan alle on turvallista piiloutua, kun taas onnellisuus on jotain mitä emme usko ansaitsevamme. Elokuvassa Ondine todettiin aika hyvin: 
"Misery is easy, happiness you have to work at."

Onnellisuus vaatii työtä. Ehkä juuri sen takia niin moni jämähtää epäsuotuisaan tilanteeseen. Kun ollaan opittu lapsesta saakka, että elämän suorastaan kuuluu olla kurjaa ja onnetonta, niin miksi ihmeessä sitä edes lähtisi tavoittelemaan parempaa?

Jokainen tekee omat valintansa ja tämä oli minun. Minä haluan valita onnellisuuden ja minä aion tehdä töitä sen eteen. Olen ollut yksi näistä jämähtäjistä ja pelkääjistä ja olen sellainen vieläkin. Mutta minä opettelen, otan pieniä askeleita ja teen asioille jotain. Sanon useammin kyllä. Minusta ei ehkä heti tule maailmanmatkailijaa, joka kirjaimellisesti seikkailisi eri puolilla maapalloa, mutta ehkä jo parin vuoden päästä sekin on mahdollista. Ehkä minua ei ole tarkoitettukaan tutkimaan jokaista maapallon kolkkaa, ehkä onkin, kuka tietää. En silti koskaan saa selville, jos jään aina vain kotiin, jos teen vain niitä asioita, jotka tuntuvat mukavilta ja turvallisilta. 

Aloitan pienestä ja työnnän mukavuusalueeni rajoja kauemmas vähä kerrallaan. Kenties jonain päivänä sen sisään mahtuu koko maailma. Mutta sitä ennen aion mahduttaa sinne pieniä asioita, arkisia asioita, joista teen seikkailuni. Koska sitä elämä on, jos sen vain haluaa nähdä niin.

Seikkailu alkaa kotiovelta - ja ennen kaikkea itsestäsi.

- niina c. mon

torstai 9. tammikuuta 2014

kuka sää oot


Kas, pitäisi varmaan kertoa jotain itsestäni. No, minä olen Niina ja olen kotoisin pohjoisesta. Jyväskylään rantauduin reilu neljä vuotta sitten ja sen jälkeen olen pyörinyt täällä enemmän tai vähemmän hyödyllisenä, vähän hukassa itseni kanssa kaiketi. Viime syksynä aloitin nuorisoalan ja kansalaistoiminnan opinnot ja nyt olen täysipäiväinen opiskelija. Tänäänkin kirjoitin itkua vääntäen koko päivän yhtä massiivista esseetä, joka piti palauttaa 23:59 mennessä. En edes suostunut syömään, ennen kuin essee oli valmis ja lähetetty eteenpäin. Oli kieltämättä hieman nälkä, kun olin koko päivän sinnitellyt kolmella satsumalla ja esseen sain palautettua 22:43. Ehkä otan opikseni tästä ja aloitan systemaattisen pänttäämisen aiemmin.
 (NIIN VARMAAN)

Oman alan löytämisen lisäksi elämässäni on muuttunut myös siviilisääty. Enää vasemmassa nimettömässä ei ole sormusta enkä jaa aamujani kenenkään muun kuin itseni ja kahden kissani kanssa. Aamen. Ja näin on hyvä. Yhtäkkiä tajuan nauttivani ihan suunnattomasti omasta seurastani ja kaikista mahdollisuuksista, joita maailmassa on. Joskus öisin kun en saa unta, saatan sekunnin murto-osan panikoida, että mitä jos en löydä rakkautta enää ikinä, mutta sitten mietin, että no, entäpä jos sä itse oot oman elämäsi suurin rakkaus. Ja niin aion olla. Ehkä jonakin päivänä elämääni kävelee Ryan Goslingin näköinen tyyppi, joka vie multa jalat täysin alta - sekin käy. Mutta ei tässä oo kiirettä. Katellaan.

Melkoinen muutoksen kenttä oon siis ollut viimeisen vuoden koko ihminen. Jossain vaiheessa vain tajusin, etten tiiä yhtään kuka hiivatti mää oon ja mitä oon tehnyt sille Niinalle, jonka joskus tiesin. Siinä elämääni hetken tutkaillessa tajusin, että on aika ottaa ohjat omiin käsiin. Nyt oon sitten tässä. Asun ihanassa yksiössä hyvällä paikalla ja rakastan tätä pientä pesääni. Opiskelen alaa, jota rakastan - ainakin vielä! Mulla on ystäviä ja kavereita, pitkästä aikaa. Mulla on asiat hyvin. Mä oon tosi onnellinen.

Tämän vuoden aion pyhittää sen selvittämiselle, että kuka mä oon ja mitä tältä elämältä haluan. Paljon oon saanut jo selville tässä muutaman kuukauden aikana, mutta ihan innolla odotan juonipaljastuksia ja jännittäviä käänteitä. Eihän sitä tiiä, mitä kaikkea pinnan alta löytyy, kun tarpeeksi kauan kaivaa. Voin kertoa, että oli melekonen kerros pölyä siivottavana ennenkuin sain selvitettyä ees muutamia perusjuttuja... Mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa. 

Oli kiva tutustua! Törmätään toistekin. 

- niina c. mon



keskiviikko 8. tammikuuta 2014

INTRO


This year I am going 
to shed my old skin. 
I’m going to emerge in a body 
your fingers will not have touched. 
I won’t be yours anymore. 
I will belong only to myself.

— Tina TranNew Year’s Resolution

Tämä blogi on uuden elämäni manifesti. Olen aikuisuuden kynnyksellä oleva nainen ja olen juuri kääntänyt uuden sivun elämässäni. Yksi vaihe elämässäni tuli päätökseen ja toinen on alussa. Tämä blogi tulee kulkemaan vierelläni kasvussani paremmaksi versioksi itsestäni ja seikkailussa nimeltä elämä. 

Blogi tulee sisältämään: 
paljon siteerauksia, mahtipontisia lauseita, onnellisuutta ja sen etsimistä, hämmennystä, rakkautta, liikuntaharrastuksen herättelyä, itsensä rakastamisen opettelua, ylämäkiä, alamäkiä, instagramkuvia, tavoitteita, musiikkia, pieniä asioita, isoja asioita, ruokaa, hetkiä, elämää, seikkailuja. 

Tervetuloa.