maanantai 28. huhtikuuta 2014

Jonakin päivänä.

Jonakin päivänä opin pitämään kasvini hengissä. Jonakin päivänä osaan pitää asuntoni siistinä. Jonakin päivänä herään aikaisin aamulla, käyn töissä, menen lenkille, syön hyvin, rakastan hyvin ja menen järkevään aikaan nukkumaan. Jonakin päivänä osaan huolehtia itsestäni. Jonakin päivänä elämäni tärkeimmät ihmiset tulevat olemaan aivan jotkut muut kuin minä itse, mutta se päivä ei ole vielä tänään, eikä huomennakaan. Nyt minä aion keskittyä vapauteen, siihen, että voi maata puistossa viltillä koivun alla ja ihailla sinistä taivasta ja puun vihertäviä latvoja. Että voi lähteä yllättäen vanhojen ystävien mukaan ja juoda Harjun rinteessä notkuen muutaman lonkeron. Että voi valvoa aamuun. Että voi hölmöillä niin paljon kuin haluaa. Että voi hymyillä tuntemattomille niin, että hampaat näkyy. Että voi nukkua päiväunet typerimpään ajankohtaan ja sitten valvoa yö saamatta unta. Että voi katumusharjoituksena edellisistä illoista pistää itsensä siivoamaan vessan keskellä yötä. Että voi elää vain ja ainoastaan itselleen.

Jonakin päivänä muistelen näitä aikoja haikeudella, mutta huokaisen helpotuksesta ja olen tyytyväinen, että nämä päivät ovat takanapäin. Mutta se päivä ei ole vielä tänään.

perjantai 25. huhtikuuta 2014

"I have found that if you love life, life will love you back." — A.R.

Eilen kulutin yhden lempparibaarini lattiaa tanssimalla täysin sekopäisesti, kun yksi kevään lempparikappaleista alkoi soida ihan yllättäen. Kädet viuhui ilmassa ja kellohameen helma nousi ehkä vähän liian ylös, kun pyörin mielissäni tanssilattialla. Jokaisella on se oma tyyli tanssia ja hyvien kappaleiden soidessa minä en voi muuta kuin tanssia täysiä, antaa jalkojen ja kehon liikkua, musiikin ja tunteen viedä. Vessaankaan ei meinattu päästä ystävän kanssa kun kappale toisensa jälkeen tuli niin hyviä biisejä, että no jos tää vielä ja sitten mennään. Tai ainakin yritetään.

Minä olen iloinen, että ystäväni on takaisin kaupungissa. Olen siitä vähän hassu otus, että välillä seuraan muiden ihmisten edesottamuksia vähän ulkopuolelta, enkä aina oikein tiedä mitä minulta odotetaan. Se tekee minusta kiusallisen ja välillä hiljaisenkin seuralaisen, enkä aina ole pitänyt tästä piirteestä itsessäni. Anun kanssa on kuitenkin aina ollut jotenkin helppoa olla, ehkä koska meidän ajatusmaailma on hurjan samanlainen joissakin asioissa ja Anu nyt vain on aika mutkaton ihminen. Sen seurassa ei tarvitse teeskennellä.

Joku aika sitten olin vähän hukassa itseni kanssa. Minulla oli valtava eksistentiaalinen kriisi, kun jostain syytä kaikki se, mihin olin uskonut, alkoi tuntua jotenkin hölmöltä. Kuitenkin se vakaa usko positiiviseen ajatteluun oli pitänyt minut pinnalla jo niin monta vuotta, että yhtäkkiä tuntui kun matto olisi vedetty jalkojen alta, kun se ei tuntunutkaan enää niin varmalta vaihtoehdolta. Eräs ihminen sai minut epäilemään omaa mielenterveyttäni vain koska vuosia sitten voin huonosti. Tämä ihminen sai minut kyseenalaistamaan nykyisen onneni aitouden, koska kuinka voisin olla onnellinen, jos en ollut käsitellyt näitä vuosien takaisia asioita ammattiauttajan kanssa koskaan? Se jotenkin suisti minut pois raiteiltaan ja sai minut hetken kuvittelemaan, että olen jotenkin rikki. Mutta en minä ole, tajusin sen lopulta. Se, että minulla on edelleen huonoja päiviä, että joinakin päivinä en tahdo päästä sängystä ylös, ei tee minusta rikkinäistä. Se, että minä ajattelen asioita ihan liikaa, ei tee minusta rikkinäistä. Se, että joskus saatan tuntea itseni rikkinäiseksi, ei tarkoita sitä, että tuntemani onni olisi jotenkin epäaitoa. 

Minun uskoni positiiviseen elämänasenteeseen ja ajatteluun voi jostakin vaikuttaa utopistiselta ja lapselliselta. Ethän sinä nyt mitään saavuta pelkällä ajattelunvoimalla. Aijaa? Kummasti asioita tapahtuu kun ne sanoo ääneen. Kummasti positiivinen houkuttelee puoleensa positiivisuutta ja vastaavasti negatiivisuus negatiivisuutta. Nauratti tässä taannoin Anun kanssa, kun ennen sen lähtöä Kuopioon, minä huokaisin ääneen, että haluan sellaisen "kun Anu on poissa"-romanssin. Ja mitä minä sain? Niinpä niin... Kannattaa varoa mitä toivoo, koska sen voi jopa saada, juuri niin tarkasti kuin toiveen on asetellut. Romanssi päättyi samoihin aikoihin, kun Anu palasi takaisin kaupunkiin. 

Haluan uskoa siihen, että elämä on juuri niin maagista kuin itse siitä tekee. Jos jatkuvasti ajattelee, että mikään ei voi muuttua, vain koska asiat ovat aina olleet näin, niin ei helvetissä mikään muutukaan. Suuria vääryyksiä ei koskaan oikaista, jos aina ajatellaan, että ei se auta mitään. Ei täällä kannata tehdä mitään, kun ei se kuitenkaan onnistu. Ei kannata edes yrittää, kun ei sillä ole kuitenkaan vaikutusta.

Mä en suostu uskomaan tuohon. Mä en suostu valumaan kyynisyyteen, koska se olisi kauheinta mitä tiedän. Mä mielummin uskon sokean optimistisesti siihen, että maailma muuttuu yksi ajatus kerrallaan ja että mikä tahansa on mahdollista. Että onni löytyy itsestä ja ihmisillä on valta omiin ajatuksiinsa. Tietysti jokaisella on omat selviytymismekanisminsa, ja tämä on minun. En kuitenkaan halua vain selviytyä, vaan minä haluan elää. Ja tällä tavalla ajattelemalla olen huomannut tosiaan alkaneeni. Viimeisen vuoden aikana asiat ovat muuttuneet monella tapaa ja tällä hetkellä huomaan eläväni sellaista elämää, mistä en joskus uskaltanut edes haaveilla.

Tänään olisi taas yksi illanvietto, johon minua vähän jännittää mennä, koska en oikeastaan tunne paikalta ketään. Mutta kuten Anu eilen totesi, niin: "Just sen jännityksen takia ne asiat pitää tehdäkin." Pitää ravistella niitä oman mukavuusalueensa rajoja, koska muuten ei voi tietää mitä ihmeellisiä asioita sen ulkopuolelta voi löytyäkään.


keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

I'm not lost, just wandering.

Joskus on oltava vähän hukassa ja yksinäinen. Syötävä voileipää sängyssä puoli kahdelta yöllä, murustella ja itkeä harmista. Katsoa lukemattomia jaksoja Girlsiä, Sherlock Holmesia ja Drop Dead Divaa, kaikkia sekaisin. Nukkua myöhään, koska velvollisuudet kutsuvat vasta kahdentoista jälkeen. Ikävöidä ja käskeä itseään olla ikävöimättä, ikävöidä silti. Kirjoittaa lauseita, joissa ei ole järkeä. Kävellä ajatuksissaan melkein auton alle. Olla niin ihmiskipeä, ettei lopulta pysty näkemään ketään tai edes soittamaan.

On oltava joskus vähän hukassa, jotta voisi ehkä jo huomenna nähdä kirkkaammin. Huomata auringon hennot säteet aamulla verhojen läpi ja nousta ylös hymyillen. Soittaa ihmisille ja puhua niin kuin olisi sen taidon vasta oppinut. Kohauttaa olkia ikävälle ja samalla olla kiitollinen siitäkin. Löytää onni takaisin hymyilevistä tuntemattomista tai kerätystä rohkeudesta. Pienoisesta toivosta, että ehkä jonain päivänä se suurin unelma toteutuu ja sinä löydät luokseni. Jonain päivänä.

Ehkä jo huomenna. Ehkä huomenna on tähän astisen elämäni paras päivä. Ei sitä ikkään tiijä!

lauantai 12. huhtikuuta 2014

When it costs too much to love.

Kello on yksi ja makoilen edelleen peiton alla sängyssä. Kissa tuhisee lämpimänä vieressä ja minun ajatukseni ovat raukean kepeät. Ulkona on kirkasta ja minun pieni yksiöni täyttyy valolla. Heräsin jo tunti sitten, mutta kiireisen viikon ja talkootöissä vietetyn yön jälkeen on kiva vaan laiskotella kaikessa rauhassa, ilman mitään kiirettä mihinkään.

IMG_0588


Blogi on ollut hiljainen melkein kuukauden. Sinä aikana on ehtinyt olla lukemattomia hyviä ja huonoja päiviä. Junamatkoja toiseen kaupunkiin, ystävien seurassa vietettyjä iltoja, liian monta päivää neljän seinän sisällä flunssan seurassa, ihastumista ja sydänsuruakin. Hetkeksi tuo hassu sydänjuttu suisti minut sijoiltani, mutta sitten asiat nyrjähtivätkin paikoilleen melkein vahingossa, vaikka hetken olin varma, ettei raskas pilvi sydämen päältä tule katoamaan enää koskaan.

Mutta mitä opin kuukauden aikana?

x Toisin kuin olin itselleni vuosia uskotellut, niin minä todella haluan perheen joskus.

x Jotkin haavat yltävät syvälle ja ne eivät vanhene, vaikka juuret ulottuisivatkin vuosien taakse. Tällaiset haavat olisi syytä avata ja puhdistaa, vaikka se sattuisi aluksi. Ilman puhdistamista ne jäävät tuntumaan haamukipuna johonkin alitajuntaan ja se estää todellista eteenpäin pääsemistä.

x Vaikka sydän kuinka haluaisi tapella vastaan,
 niin joitakin ihmisiä ei ole tarkoitettu olemaan enempää kuin ystäviä.

x Footbagin potkiskelu luokkakavereiden kanssa on yllättävän hyvää nauruterapiaa.

x "When you come to me, I want you there with your hands open. I want you brimming and full. Don’t give me half, I won’t take it. I don’t want to, I’m not even sure how. Don’t want with only half of yourself. Or feel with even less than that. When you come to me, be prepared to leap headfirst into it. It’s the only kind of love I’ll accept." — Azra.T


IMG_0677

Ihanaa viikonloppua ystäväiset! Nauttikaa elämästä!