keskiviikko 6. elokuuta 2014

Heart skipped a beat and when I caught it, you were out of reach

My heart says to my head: 
I’m sorry. 
I just loved his eyes, that was all.

My head says to my heart:
Baby,
I know.
But it’s time to come home.

- From Conversations Between My Heart and Head | d.a.s

Olen löytänyt jo lempipaikan uudesta kodistani. Nojatuoli, joka jäi aiemmassa asunnossa lähes huomiotta, on nyt ollut kovassa käytössä muuton jälkeen. Nojatuoli on asetettu asuntoni ison ikkunan eteen ja siltä paikalta minun on hyvä seurata pysähtynyttä tunnelmaa takapihalla. Mitään ei koskaan tapahdu, mutta valo pääsee isosta ikkunasta kauniisti sisään ja sielua rauhoittaa seurata miten ilta-aurinko kylpee vastapäisten puiden latvoissa. 

Viime päivät ovat olleet alakuloisen sinisävyisiä. Mutta uudessa kodissa on tilaa yksinäisyydellekin, seinät eivät tule liian nopeaa vastaan, ainakaan vielä. Ja tiedän, että nämäkin päivät ovat ohimeneviä, tämä surumielisyys väistyy ilon tieltä vielä jonain päivänä. Tunnen itseni tarpeeksi hyvin hermostuakseni tilanteeseen, vaikka hiton malttamatoksi nykyään olen muuttunutkin. Täytyy antaa surujen tulla ja mennä. Ottaa elämä vastaan sellaisena kuin se tulee. 

Hyvään elämään kuuluu myös huonot päivät ja rikkinäiset sydämet. Hyvät päivät ja onnesta kevyet ajatukset. Kaikki mahdolliset sävyt sinisestä kirkkaankeltaiseen. Otan ne kaikki. Otan oudolla tavalla kauan kadoksissa olleet unet, jotka nyt pyrkivät jokaiseen nukuttuun hetkeen, jopa päiväuniin. Otan öiset painajaiset, sekä lempeät unet, joista herättyään sydän on taas muutaman asteen enemmän kallellaan. En tiedä miksi alitajuntani on juuri nyt alkanut elämöimään näin kovasti öisin ja päivisinkin, mutta täytyy kai olla vain tyytyväinen tähän käänteeseen pitkän unia näkemättömän jakson jälkeen.

Kaikki järjestyy parhain päin kyllä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti