maanantai 9. maaliskuuta 2015

Ihmeellisyyksiä

Helmikuu oli raskas, näkyen pieninä, henkisinä kuolemina ja lähes kaksi viikkoa kestäneenä flunssana, levottomasti nukuttuina öinä ja sumuisina hetkinä, jolloin ei ole kyennyt kuin tuijottelemaan kattoon. Kaiken myrskyn keskellä sydämessä on kuitenkin kytenyt toivo ja ajatus, että kaikki kääntyy vielä paremmaksi, että tämä kaikki on vain eräänlaista uudelleensyntymistä, jousen virittelyä parempaan asentoon, sillä kohta lähtee ja lujaa.

Elämä on kuitenkin lähtökohtaisesti ihan äärettömän kaunis asia. Vaikka hetkittäin se heitteleekin, niin en tuu ikinä luopumaan toivosta ja siitä ajatuksesta, että elämä on just niin ihmeellistä kuin itse ajattelee sen olevan.

Tänään ihmeellistä on ollut jälleen kerran sen tajuaminen miten elän just sitä elämää, josta joskus tuskin uskalsin edes unelmoida. Ihmeellistä on ystävät, uudet tuttavuudet ja kaikki nämä upeat ihmiset ympärillä. Se, että voi makoilla selällään lattialla krapulassa ja nauraa edellisen illan hölmöilyille yhdessä tärkeiden ihmistensä kanssa. Kuluttaa aikaa tekemättä mitään, kuitenkin ollen kokoajan läsnä. Ihmeellistä on vuosien yksinäisyyden jälkeen olla pidetty ja tärkeä osa ystäväpiiriä, pientä perhettä. Oon onnellinen, niin onnellinen. Kiitos rakkaat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti