lauantai 12. huhtikuuta 2014

When it costs too much to love.

Kello on yksi ja makoilen edelleen peiton alla sängyssä. Kissa tuhisee lämpimänä vieressä ja minun ajatukseni ovat raukean kepeät. Ulkona on kirkasta ja minun pieni yksiöni täyttyy valolla. Heräsin jo tunti sitten, mutta kiireisen viikon ja talkootöissä vietetyn yön jälkeen on kiva vaan laiskotella kaikessa rauhassa, ilman mitään kiirettä mihinkään.

IMG_0588


Blogi on ollut hiljainen melkein kuukauden. Sinä aikana on ehtinyt olla lukemattomia hyviä ja huonoja päiviä. Junamatkoja toiseen kaupunkiin, ystävien seurassa vietettyjä iltoja, liian monta päivää neljän seinän sisällä flunssan seurassa, ihastumista ja sydänsuruakin. Hetkeksi tuo hassu sydänjuttu suisti minut sijoiltani, mutta sitten asiat nyrjähtivätkin paikoilleen melkein vahingossa, vaikka hetken olin varma, ettei raskas pilvi sydämen päältä tule katoamaan enää koskaan.

Mutta mitä opin kuukauden aikana?

x Toisin kuin olin itselleni vuosia uskotellut, niin minä todella haluan perheen joskus.

x Jotkin haavat yltävät syvälle ja ne eivät vanhene, vaikka juuret ulottuisivatkin vuosien taakse. Tällaiset haavat olisi syytä avata ja puhdistaa, vaikka se sattuisi aluksi. Ilman puhdistamista ne jäävät tuntumaan haamukipuna johonkin alitajuntaan ja se estää todellista eteenpäin pääsemistä.

x Vaikka sydän kuinka haluaisi tapella vastaan,
 niin joitakin ihmisiä ei ole tarkoitettu olemaan enempää kuin ystäviä.

x Footbagin potkiskelu luokkakavereiden kanssa on yllättävän hyvää nauruterapiaa.

x "When you come to me, I want you there with your hands open. I want you brimming and full. Don’t give me half, I won’t take it. I don’t want to, I’m not even sure how. Don’t want with only half of yourself. Or feel with even less than that. When you come to me, be prepared to leap headfirst into it. It’s the only kind of love I’ll accept." — Azra.T


IMG_0677

Ihanaa viikonloppua ystäväiset! Nauttikaa elämästä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti