perjantai 10. tammikuuta 2014

Darling, let's be adventurers.

"You’ll need coffee shops and sunsets and road trips. Airplanes and passports and new songs and old songs, but people more than anything else. You will need other people and you will need to be that other person to someone else, a living breathing screaming invitation to believe better things." — J.T.

En ole elämässäni matkustellut paljoa. Toisin kuin blogin nimi antaa ymmärtää, en ole myöskään kovinkaan seikkailullinen tai rohkea ihminen. Itseasiassa olen vähän liiankin mukavuudenhaluinen. Se ei kuitenkaan tarkoita, että minun tarvitsisi olla sellainen lopun elämääni. Lähtöpassit aiemmasta elämästäni otin juuri sen takia, että tajusin juurtuneeni mukavuuteen ja turvallisuuteen, vaikka juuri se on kaikista vähiten elämää vaaliva elementti. On hienoa jos asiat ovat turvallisesti ja mukavasti, mutta mikään ei voi uudistua tai parantua, jos niitä rajoja ei ravistele aina aika ajoin. En nyt kehota ketään lähtemään parisuhteestaan tai työpaikastaan tai mistä tahansa elämäntilanteesta vain sen takia, että tää on nyt mennyt liian hyvin liian pitkään, vaan ehkä ennemminkin miettimään mihin asioihin on oikeasti tyytyväinen ja mitkä jutut pitää mukanaan vain tottumuksesta, tai vielä pahempaa, pelosta.

En kadu menneitä vuosia millään tavalla, mutta myönnän, että minä jämähdin. En ehkä tiedostanut sitä, mutta jokainen solu kehossani kuitenkin huusi, että asiat eivät nyt ole niin hyvin kuin ne voisivat olla. Ihminen on pirun hyvä huiputtamaan itseään ja joskus, aika useinkin, on helpompi jäädä johonkin tilanteeseen, kuin lähteä siitä pois. Koska huonokin työpaikka tai suhde on turvallinen siksi, että se on tuttu. Ja meitä pelottaa. Mitä jos lähden ja joudun kohtaamaan jotain vielä pahempaa? Mitä jos en pärjää? Tai mitä jos pärjäänkin? Mitä jos asiat paranisivat ja olisinkin yhtäkkiä onnellinen? Herranjesta, ajatelkaapa sitä! Miten kauheaa se olisi?

Tiedostamme pelkäävämme epäonnistumista. Mutta todellisuudessa pelkäämme myös onnistumista. Katkeruuden ja mielipahan alle on turvallista piiloutua, kun taas onnellisuus on jotain mitä emme usko ansaitsevamme. Elokuvassa Ondine todettiin aika hyvin: 
"Misery is easy, happiness you have to work at."

Onnellisuus vaatii työtä. Ehkä juuri sen takia niin moni jämähtää epäsuotuisaan tilanteeseen. Kun ollaan opittu lapsesta saakka, että elämän suorastaan kuuluu olla kurjaa ja onnetonta, niin miksi ihmeessä sitä edes lähtisi tavoittelemaan parempaa?

Jokainen tekee omat valintansa ja tämä oli minun. Minä haluan valita onnellisuuden ja minä aion tehdä töitä sen eteen. Olen ollut yksi näistä jämähtäjistä ja pelkääjistä ja olen sellainen vieläkin. Mutta minä opettelen, otan pieniä askeleita ja teen asioille jotain. Sanon useammin kyllä. Minusta ei ehkä heti tule maailmanmatkailijaa, joka kirjaimellisesti seikkailisi eri puolilla maapalloa, mutta ehkä jo parin vuoden päästä sekin on mahdollista. Ehkä minua ei ole tarkoitettukaan tutkimaan jokaista maapallon kolkkaa, ehkä onkin, kuka tietää. En silti koskaan saa selville, jos jään aina vain kotiin, jos teen vain niitä asioita, jotka tuntuvat mukavilta ja turvallisilta. 

Aloitan pienestä ja työnnän mukavuusalueeni rajoja kauemmas vähä kerrallaan. Kenties jonain päivänä sen sisään mahtuu koko maailma. Mutta sitä ennen aion mahduttaa sinne pieniä asioita, arkisia asioita, joista teen seikkailuni. Koska sitä elämä on, jos sen vain haluaa nähdä niin.

Seikkailu alkaa kotiovelta - ja ennen kaikkea itsestäsi.

- niina c. mon

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti